Onpa vapauttavaa kun on tämmöinen blogi mihin kirjoittaa kaikki mitä ei
voi laittaa muualle. Oikea päiväkirja paperista ei oikein sovi, kun
samassa talossa asuu uteliaita sisaruksia.
Eilen alkoi L-koodin toinen tuotantokausi Subilta, ja siitähän on hyvä
jatkaa samankaltaiseen aiheeseen. Luulen olevani lesbo, tai sitten
naisiin suuntautunut bi. Lesboudesta on ollut merkkejä ylä-asteen
alkuajoilta lähtien, mutta en vain ole ymmärtänyt niitä. En ollut
ollenkaan kiinnostunut mistään seksuaalisesta silloin, vaan
seiskaluokalla pelasin Pokémon-pelejä, leikin leikkejä sisarusten
kanssa, ja olin muutenkin lapsenomainen.
Kuitenkin eräs
rinnakkaisluokan tyttö vangitsi katseeni. Piirsin jopa hänestä
jonkinmuotoisen muotokuvan vihkooni. En pitänyt tätä minään, luulin
sitä tavalliseksi kiinnostukseksi.
Kerran kotona jäin katsomaan
Anttilan katalogia naisten alusvaatteiden kohdalla. Siskoni huomautti
leikkisästi siitä, ja äiti sanoi: "ehkä A[minä] haluaa semmoiset
itsekin?" Nolostuin, sillä rintaliivit, siteet ja semmoiset asiat
olivat minulle vieraita. En halunnut tulla aikuiseksi. En silloinkaan
tiennyt miksi pysähdyin katselemaan naiskuvia.
Lisäksi katselin
tyttöjä vähän "sillä silmällä", enkä kuitenkaan ymmärtänyt sitä
silloin. Luulin että kaikilla oli tällaisia tuntemuksia tyttöjä kohtaan.
"Heteroaikoinani" minulla oli aina vähän EVVK-asenne seurustelemista ja
seksiä kohtaan. En ymmärtänyt miksi kaikki nillittivät ja stressasivat
neitsyyttään, ekaa suudelmaa, seurustelua. Ajattelin että se tulee jos
on tullakseen. Nyt tiedän miksi olin niin välinpitämätön. En voinut
suhteuttaa sitä itseeni, seurustelua pojan kanssa. Olin välinpitämätön
seurustelemisen suhteen, koska minulla ei ollut mitään halua
seurustella heterotavalla.
Nyt, kun olen vaihtanut pojan tytöksi
ajattelutavassani, ymmärrän paljon paremmin toisten ihmisten
seurusteluhalua /-ongelmia. Se on sekä vapauttavaa että turhauttavaa,
sillä nyt haluaisin löytää seurustelukumppanin, ja se stressaa...
Vaasassa on lähin homobaari, mutta en tiedä uskaltaisinko mennä sinne.
Pari viikkoa sitten ollessani kampaajalla hän (siis kampaaja) sanoi
että joku oli nähnyt minut Vaasassa. Tulin hieman ärsyyntyneeksi ja
hämmentyneeksi. "Kuka minut siellä näki?" Kampaaja (joka muuten on
perhetuttu) sanoi ettei tiennyt, mutta en tiedä uskonko häntä.
Uskomatonta vakoilumeininkiä. Eikö saa mennä Vaasaan etälukioon ilman
että joku raportoi siitä kotirintamalla? Ja lisäksi, mitä ihmeellistä
siinä on että minä olin Vaasassa?
Tämän vuoksi arkailen homobaariin
menemistä, sillä kuka tietää vaikka kylällä alkaisi pyörimään huhuja
että A on lesbo? Ei olisi hyvä juttu, sillä en ole tullut ulos kaapista
kellekään. Vaikka en tiedä, äiti ehkä epäilee jotain, ja sisko kai
myös. Sanoin eilen että aion katsoa L-koodin, ja vaikka sen katsominen
ei ole mikään merkki katsojan seksuaalisesta suuntautumisesta, voivat
pyörät alkaa raksuttaa pääkopassa.
L-koodin uusi alkumusiikki
on muuten hyvä. "This is how we live, and love." Vai olikohan se love
and live? Noh, väliäkö tuolla.
tiistai, 6. joulukuu 2005
Kommentit